Joupiskan Vertikaalitonnin viimeiset viilaukset

10.6.2019

Joukkuesarjoissa vaihtopaikkojen sijainti muuttuu alkuperäisestä suunnitelmasta.

Viikonlopun aikana suoritettujen koejuoksujen jälkeen Joupiskan Vertikaalitonnin suunnitelmiin on tehty muutamia muutoksia. Molempien, sekä aikuisille tarkoitetun Joupiskan Vertikaalitonnin että nuorten Mini Vertikaalitonnin reitit pysyvät alkuperäisinä, mutta vaihtoalueiden paikat vaihtuvat alkuperäisistä suunnitelmista.

Joupiskan Vertikaalitonnin vaihtopaikka tulee olemaan Joupiskan laella, portaiden yläpäässä. Muutos tehdään turvallisuussyistä, sillä koejuoksuissa todettiin, että joukkuekisassa on parempi, että alamäkeen vieviin portaisiin mennään ns. “tuorein jaloin”, ja näin ollen pienennetään kaatumisriskiä portaissa. Muutos on positiivinen kilpailijoiden kannalta myös siten, että vaihtoalueella olevat kilpailijat ovat nyt yleisön keskellä, tapahtumakeskuksessa koko tapahtuman ajan.

Vastavaavasti Mini Vertikaalitonnissa vaihtoalue siirtyy ns. keskitasanteelle, jolloin siinäkin päästään alamäkeen tuorein jaloin. Mini Vertikaalitonnissa viimeisen kierroksen jälkeen joukkueen jäsenet juoksevat yhdessä maaliin keskitasanteen vaihtoalueelta Joupiskan laelle.

Päivitetyt reittikartat ja profiilit näet tapahtuman sivuilta.