Voittajahaastattelu M18 SM-sprintti 6.3.2010
 Vieremän Koiton Iivo Niskanen jatkoi tämän talven SM-kisojen katkeamatonta voittokulkuaan myös sprintissä. Toiseksi nopeimpana radan selvitti lävitse Mika Kantele Hollolan Urheilijoista, ja tiukassa kilpailussa kolmanneksi sijoittui Samuli Oinonen Vantaan Hiihtoseurasta. Kaikkien mitalistien mielestä rata oli nopea ja suhteellisen loivapiirteinen. Kuvailtiinpa reilun kahden minuutin kestoista lenkkiä myös todelliseksi sprinttiradaksi.
Kilpailuun ainoastaan voittoa tavoittelemaan lähtenyt Niskanen opiskelee toista vuotta Sotkamon urheilulukiossa. Esko Paavolan valmennettava ei osallistu huomenna Koululiikuntaliiton mestaruushiihtoihin, sillä edessä on nuoren miehen ensimmäinen maailmancupin kilpailu Lahden Salpausselällä. Niskanen hiihti tänään mielestään kauden parhaimman sprinttikilpailunsa, ja hän pystyikin hallitsemaan kilpailua alusta loppuun saakka.
Myös ampumahiihtäjänä hyvin menestynyt Mika Kantele lähti hänkin päivän kilpailuun mitali tavoitteenaan. Salpausselän urheilulukiossa opiskeleva, itse omat harjoitusohjelmansa tekevä Kantele onnistui tänään omien sanojensa mukaan hyvin. Hän pääsi kaikissa muissa erissä paitsi finaalissa kärkipaikalle ja pystyi sieltä käsin kontrolloimaan erien kulkua.
Pronssimitalisti Samuli Oinonen oli myös tyytyväinen päivän suoritukseensa. Hän lähti tavoittelemaan paikkaa A-finaalissa, ja onnistuikin siinä mainiosti. Sprintin pronssi on Oinosen uran ensimmäinen SM-mitali, mutta hän ei silti halua leimautua pelkäksi sprinttihiihtäjäksi. Vantaalaista valmentaa hänen oma isänsä Timo Oinonen.
Â
![]() Mitalikolmikko kukitettavana. |
![]() Iivo Niskasen makea tuuletus maaliviivalla. |
Â




